Blogin ensimmäinen päivitys ja heti totean että ihmiskunta on auttamattomasti päästään vialla. Itselläni vippaa päästä, ystävilläni vippaa päästä, sukulaisillani ja perheelläni vippaa päästä.. Voisin jatkaa listaa, mutta miksi vaivautua? Riittää kun totean, että kaikkilla ei ole kaikki inkkarit kanootissa.
Ja mihin perustan tämän toteamuksen? Siihen, että kaikilla on valitettavaa. Kaikki valittavat aina, että kuinka vaikeaa elämä on, kuinka vaikeaa on elää ja niin edelleen ja niin edelleen. Minäkin valitan, älkää luulko että ajattelen itseni olevan parempi kuin muut, sillä en ole. Olen vain sitä normia keskiluokkaa, en parempi enkä huonompi kuin muut normaalit suomalaiset. Mutta nyt eksyin asiasta.. Niin! Ihmiset valittavat jatkuvasti. Million ei työt mene hyvin, milloin ei ihmissuhteet mene hyvin, milloin kaupan hinnat ovat liian kalliita, milloin on tikku sormessa.. Aina löytyy valitettavaa.
Ja nyt kun olemme osoittaneet, että ihmiset ovat päästään vialla sen takia koska he eivät vaan voi lakkaa valittamasta, kerronpa teille minkä takia minulla ei ole todellakaan kaikki pörröiset mehiläiset pesässä.
Olen 22-vuotias ja pisin työpaikkani on ollut kolme vuotta kestänyt viikonloppuina ja koululomina olevat lastenhoitotyö. Käyn jo kolmatta vapaaehtoista kouluani (siis yläasteen jälkeen), olen aivan liian lihava pituuteeni verrattuna (155 cm ei todellakaan ole mitenkään pitkä ihminen), olen luonteeltani hyvin sulkeutuvainen uusien ihmisten suhteen (epäluuloinen pahimpina päivinä) ja himohamstraajan koti olisi vain seuraava aste kotini siisteydelle ja mistään toisesta sukupuolesta (harmikseni) ei ole tietoakaan. Tällä hetkellä elän Kelan tuilla, jotka eivät riitä elämiseen, joten joudun myöskin elämään vanhempieni hyväntekeväisyyden varassa (ihan kun he eivät sitä olisi jo aika paljonkin tehneet minun suhteeni), mikä taas saa minut tuntemaan itseni hyvin itsekkääksi luuseriksi, joka ei vaan pysty selviytymään omillaan.Työpaikasta ei ole tietoakaan, sillä näin isolla paikkakunalla ei vain ole enää työpaikkoja opiskelijoille. Siivojan ja kassamyyjiä virkoja lukuunottmatta. Ja siinäpä on ne kaksi viekaa joissa en loista. Siivojana oleminen? Hyvä jos itse edes pystyn elämään omien sotkujeni kanssa. Kassamyyjä? Kaikki menisi siihen asti hyvin kunnes tulisi ruuhka-aika ja teen sen ensimmäisen erheeni. Sen jälkeen.. Repeän litoksistani ja kaikki menee mönkään. Päivän lopuksi olisin vain kiitollinen, että kukaan ei muista kuka olikaan myyjänä kassalla.
Ja nyt kun olen ruotinut pahimmat murheenkryynini tällä hetkellä, on aika siirtyä netin ihmeelliseen maailmaan ja ehkäpä masturboimaankin. Jos jaksan, sillä sekin on menettänyt hohtonsa kun ei ole mitään oikeaa lihaa jalkojen välissä, vaan joku muovinen lelu.
Ciao ja pärjäilkää tässä hullussa ihmiskunnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti